Iskelmäkasvio
Liljankukat, tulipunaruusut, horsmat ja monet muut hehkeät kukat ovat ikuistuneet suomalaisen viihdemusiikkiin. Vuosikymmenten varrella kasvimme ovat saaneet kuvastaa laulujen sanoissa tunteita, samoja iloja ja suruja, joista maailman laulut on tehty kaikkialla ja kaikkina aikoina. On siis aika julkaista maamme ensimmäinen Iskelmäkasvio!
Iskelmäkasvio kertoo kaikille musiikin ystäville, millaiset todellisen luonnon kasvit kätkeytyvät hittilaulujen taustalle. Se kertoo kasvien ystäville, millaisia unohtumattomia lauluja kukkien kauneus on innoittanut. Mukana ovat maamme kevyen musiikin vuosikymmenet 1950-luvulta nykypäivään. Kasvien kuvauksista vastaavat alan tunnetut tutkijat Henry Väre ja Jukka Laine, musiikkihistoriaa siivittää kokenut kirjantekijä sekä armoitettu musiikinystävä Satu Laatikainen. Kovakantinen, 149 sivua.